14.6.2020

Kesäkuulumisia

IMG_7085 IMG_3655 kuva1IMG_3574IMG_7119 IMG_6974-2IMG_6998-2 IMG_3060 IMG_7008 IMG_7026

Moi!  Siitä onkin jo pieni ikuisuus kun oon viimeksi julkaissut mitään.  Myönnettäköön, että oon muutaman kerran eksynyt kirjoittamaan, mutta ne tekstit on lopulta jääneet luonnoksiin. Istun just pedissä, onnellisena, suihkunraikkaana ja päässä huojuu, sillä ollaan vietetty taas viikonloppu merellä.

Ollaan viimeaikoina eletty aika erikoisia aikoja ja sen huomasi viimeistään siinä vaiheessa, kun etäluennot koostui luennon aiheiden lisäksi opettajien lemmikkieläimistä. Etäopiskelu oli varsin mielenkiintoinen kokemus, mutta oon onnellinen, että sitä kesti vain yhden kurssin verran. Kyseinen kokemus vahvisti tunnetta siitä, että etäopinnot ei välttämättä ole itselleni se paras vaihtoehto. Oli myös vähän haikea olo siitä, että ensimmäisen lukuvuoden viimeinen kurssi ja mun tapauksessa viimeinen avoimen ammattikorkeakoulun polkuopintojen kurssi suoritettiin etänä, sillä polkuopintojen loputtua ei ollut varmuutta opintojen jatkumisesta.

Voin nyt kuitenkin huokaista helpotuksesta ja ehkä vähän kiljaista (jos osaisin) onnesta, sillä pari päivää sitten sähköpostiin kilahti viesti joka palkitsi kuluneen vuoden työn, sillä pääsin tutkinto-opiskelijaksi ja saan jatkaa opintoja taas syksyllä. Ei hitto mä oon onnellinen! Kaiken tän kouluun pyrkimisen, säätämisen ja miltei luovuttamisen jälkeen on edelleen vähän vaikea uskoa, että vihdoin onnistuin. JEE!

Koulusta alkaneen kesäloman aikana elämä on kulunut töiden lisäksi aika pitkälti merellä, kirjojen parissa ja piknikeillä. En tiedä oonko koskaan aikaisemmin nauttinut ulkoilmasta yhtä paljon kuin tänä vuonna tai lukenut yhtä paljon kirjoja, mutta luulen, että vallitsevan tilanteen vuoksi en jää ainoaksi. Vaikka vuosi 2020 onkin ollut varsin erikoinen, on kesä alkanut parhaalla mahdollisella tavalla.

Kiitos kesä, jatka samaan malliin. 
 



16.11.2019

Mitä kuuluu?

2019-08-01 00.45.45

2019-08-01 00.42.41


Seitsemän kuukautta ja kaksi päivää sitten julkaisin viimeisimmän kirjoituksen täällä blogin puolella. Oltiin saavuttu meidän pienellä pinkillä autolla Portugalista takaisin koti-Suomeen. Oli aika kotiutua uuteen asuntoon ja totutella normaaliin arkeen. Päivät koostui jälleen näkemisistä, käytännön asioiden hoitamisesta (kuten esimerkiksi työasioiden järjestelystä), tuleviin pääsykokeisiin pänttäämisestä ja kodin kuntoon laittamisesta. Oli ihanaa olla taas kotona, kaikki pienet arkisetkin jutut tuntui taas hyvältä, sitä aina unohtaa kuinka itsestäänselvyytenä tiettyjä asioita pitää. Kotiin asettuminen meni kaiken kaikkiaan todella hyvin. En tiedä mistä tämä johtaa juurensa, mutta niin pitkään kuin muistan, hyviä asioita voi jatkua vain rajallisesti. Kompastumisilta ei tälläkään kertaa vältytty, sillä paljon toivottu koulupaikka jäi muutaman hassun pisteen päähän ja pettymys oli todella kova, tunsin olevani umpikujassa, enkä oikeastaan tiennyt mihin suuntaan tulisi lähteä. Päätin jatkaa yrittämistä, mutta ennen kaikkea nauttia kesästä.

Vaikka tuntuu, että suurin osa kesästä kului töissä, mahtui siihen kuitenkin myös yksi ikimuistoinen tyttöjen reissu Pariisiin. Kesä meni niin, että hujahti. Sain lopulta opiskelupaikan avoimesta ammattikorkeakoulusta ja nyt arki kuluu koulun- ja kirjastonpenkkejä kuluttaen, ja vaikka juuri eilen valittelin instagramissa sosiaalipolitiikan ja taloustieteen tentin aiheuttamasta aivosärystä, niin en olisi viisi vuotta sitten uskonut nauttivani opiskelusta näin paljon.

Edellisen postaukseni otsikko oli: Ihana koti, se olisi voinut olla myös tämän postauksen otsikko, sillä viime kuun vaihteessa pakattiin meidän omaisuus laatikoihin ja muutettiin Helsinkiin. Muuttoaikeet ei olleet oikeastaan ajatusta enempää tapetilla, mutta sattumien kautta käytiin asuntonäytössä ja päädyttiin kirjoittamaan vuokrasopimukset. Nyt asutaan ihanassa vanhassa asunnossa narisevine puulattioineen, kaasuhelloineen ja samassa rapussa kuin meidän ystäväpariskunta, ihan huippua. Mua edelleen hymyilyttää kun muistelen taannoista kaoottista muuttopäivää, jolloin myöhään illalla uuden kodin lattialle räsähti laatikollinen särkyviä astioita, siitä ei ollut itku kaukana. Mutta kuin tilauksesta ovikello soi ja oven takana seisoi yövaatteisiin somistautunut ystävä, jolla oli imuri kainalossa, itku ei ollut muuten siitäkään kaukana.

Ja vastaus otsikkoon: arki tuntuu nyt just aika ihanalta. 


14.4.2019

Ihana koti






Siitä on pian kaksi viikko kun saavuttiin Saksan autolautalla Vuosaaren satamaan. Muistan kuinka autokannelta pois pääseminen tuntui ikuisuudelta ja kuinka viimein ovien avauduttua tulvi vatsanpohjaan pörrääviä perhosia. Olotila oli jännittävän kutkuttava ja hieman utopistinen. Kun päästiin satamasta, huokaistiin molemmat helpotuksesta. Pelkkä ajatuskin kaikesta siitä mitä saatiin kokea ja nähdä sai hymyilemään, mutta päällimmäinen fiilis oli kuitenkin onnellisuus siitä, että oltiin vihdoin ja viimein päästy takaisin kotiin, eikä nyt oikeasti tarvitsisi enää lähteä mihinkään. Onneksi!

Kun on viimeisten viiden kuukauden ajan raahannut omaisuuttaan rinkassa ja pisimmillään asuttu aika samassa majoituksessa kipuaa täpärällä muutamaan hassuun viikkoon, mikään ei tunnu paremmalta kuin oma koti. Pikkuhiljaa nämä 51,5 neliötä alkaa muutamia pieniä juttuja lukuun ottamatta (verhot edelleen ripustamatta) näyttämään kodilta. Tällä kertaa uuteen kotiin totuttelu on kestänyt pidempään kuin koskaan aikaisemmin.  Luulen viime viikkojen hektisyyden aiheuttaneen sen, että vielä hetki sitten tuntui siltä kuin olisin majoittunut väliaikaisesti jonkun toisen asunnossa. Nyt voin kuitenkin jo kutsua kotiamme kodiksi sen todellisessa merkityksessä.

Meidän kotiinpaluu alkoi vähän niin ja näin. Saksasta yöllä lähtevä lautta oli myöhässä tunteja, joka pisti meidän kunnianhimoisen muuttoaikataulun uusiksi. Suomeen perille päästessä kurvattiin suorinta tietä noutamaan vuokra-asunnon avaimia ja kun viimein päästiin asunnolle, odotti siellä jo valmiiksi pelätty ei niin mukava yllätys. Edellinen asukas oli muun muassa päättänyt jättää tupaantuliaislahjaksi parvekkeen lattialle läjän tupakantumppeja. Mikäs sen hauskempaa kuin tehdä  loppusiivous edellisten asukkaiden jäljiltä! Tällaiset yllätykset muuton keskellä tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, mutta siinä vaiheessa kun taloyhtiön hissi sanoi itsensä irti ajattelin, että jokin korkeampi voima yrittää kertoa meille jotain. Ei se mitään, hengissä ollaan vaikka muistutinkin viime viikolla enemmän zombia kuin itseäni. Nyt saa huokaista helpotuksesta, sillä kaikki edeltävä on selätetty.

Pienen pienistä vastoinkäymisistä huolimatta arki on lähtenyt rullaamaan todella kivasti *sormet ristissä* ja oon päässyt nyt toden teolla kiinni pääsykoepänttäämiseen. Ja hei sanoinko jo kuinka ihanaa on olla taas kotona? 



Back to Top